Drop Dead Diva

Olen 25-vuotias jyväskyläläinen nainen.
Blogissani kerron elämästäni, koiristani: Lotasta & Lumista,
unelmistani, vapaa-ajastani, harrastuksistani sekä hankinnoistani.
Työskentelen yksityisessä päiväkodissa ja rakastan työtäni! Ammattini saattaa myös vaikuttaa ajatusmaailmaani... :)

19. toukokuuta 2012

Isotretinoin Actavis nro 3

Hei tässä nyt se päivitys jota lupailin jo aikoja sitten...!!!

Olen käyttänyt nyt isotretinoiinia noin kuusi kuukautta.
Ihoni alkaa olemaan erittäin hyvä, minulla ei ole finnejä enää ollenkaan.
Vaikuttaa siltä, että arvetkin olisivat hieman parantuneet vaikka niiden varsinainen paraneminen alkaakin vasta lääkityksen loputtua. Arvet eivät punoita enää mitenkään silmiin pistävästi.
Ihoni lähti paranemaan erittäin hyväksi noin kahden kuukauden kohdalla lääkkeen aloittamisesta.

En ole varma johtuuko kasvojenihon punoitus työstäni ja paljosta ulkoilusta vai lääkityksestä. Poskeni eivät ole aiemmin punoittaneet mutta nykyisin minulla on melko usein punaiset posket (itsestä tuntuu, että koko naama helottaa). Joskus punoitukseen liittyy myös kuumotuksen tunne.

Huulet kuivuvat aina vaan hyvin paljon ja ihoa niistä irtoaa jatkuvasti. Mietinkin jo, että miten niin monta kerrosta ihoa voi irrota päivän aikana... Huulirasvaa mulla kuluu noin yksi tai kaksi kolmessa viikossa. Kuivat  huulet ovat kuitenkin erittäin pieni riesi verrattuna akneen. Kun vaan kokoajan on huulirasva mukana niin kaikki on hyvin, itselläni on useampi huulirasva jotta yksi kotiin, yksi kassiin ja yksi töihin.

Sininen Abo Pase on ollut erittäin hyvä. Rasvaan kasvojenihon aamuin illoin ja se ei hilseile ollenkaan. Kerran kun unohtaa rasvata niin kuivuutta ilmestyy heti. Kasvojen iholla kuivuminen on voimakkainta, muualla mun ihon kuivuu ehkä vain hiukan normaalia enemmän.

Lääkärin kanssa olemme nyt siinä pisteessä, että maksa- ja kolesterolikokeissa minun ei tarvitse enää käydä koska arvot eivät ole muuttuneet ollenkaan. Tilanne on minulle erittäin mieluinen koska olen huono varailemaan lääkäriaikoja ja kuukauden välein pidettävät testit ovat melko usein... Nyt minulla on edessä vielä kontrollikäynti ihotautilääkärilleni jossa varmaankin katsotaan ihon kunto ja parantuminen ja päätetään jatkosta. Uskoisin, että lääkitys kestää vielä noin kuukauden (ehkä hieman alle).

En voisi olla tyytyväisempi lääkitykseen! Suosittelen isotretinoiinihoitoa kaikille pidempään aknen kanssa taistelleille!
Toivoisin lääkäreiden ja ihmisten ymmärtävän, että akne on sairaus. Akne ei ole oman huolimattomuuden (vähäisen pesemisen tai ruokavalion) seurausta!!! Tämä tieto ja se, että siihen on olemassa parannus, on antanut minulle toivoa. Sairaudesta ei kannata kärsiä. Lääkityksen kalleuskaan ei ole enää este. 100 kapselia maksaa noin 25 e ja minä syön niitä kaksi päivässä. Tietysti lisäksi siihen tulee mukaan mahdollinen yksityisen ihotautilääkärin käyntimaksu joka on noin 80e (minulle niitä tulee kaksi koko hoidon aikana), sekä kuukauden välein olevien testien maksut (hinta n. 25e).

Niin ja vielä yksi asia:
Apteekissa minua varoitettiin erityisen voimakkaasta palamisesta. Minä en pala koskaan ja rusketun erittäin hyvin mutta isotretinoiinin vaikutus on kuitenkin erittäin suuri. Samaahan sanotaan antibiooteissa mutta en ole niissä kuitenkaan koskaan huomannut sellaista vaikutusta. Olen siis erittäin iloinen, että lääkitykseni ei jatku tämän pidemmälle kesään!!
Aurinkorasvan käyttäminen kasvoissa olisi kuulemma tärkeää mutta en ole sitä vielä melko paljosta ulkoilusta huolimatta käyttänyt.

Laita rohkeasti kysymystä jos sinua mietityttää mikä tahansa hoitoon liittyen, koitan osata vastata!

Pahoittelen näitä meikittömiä kuvia mutta ne ehkä havainnollistavat ihoni kuntoa tällä hetkellä.
Ja tiedoksi, että kevyellä meikkivoide kerroksella saa arvet erittäin hyvin piiloon koska ne ovat tasaisia.



15 kommenttia:

  1. Hei!

    Lähdetään liikkeelle ihan alusta.

    Olen siis pian 21-vuotias poika ja tänään sitten vuosien antibioottien ja paikallishoitojen jälkeen kävin ihotautilääkäriltä pyytämässä Akneen Isotretinoniini kuurin ja nimeltään Isotretinoin Actavis ja luettuani blogiasi huomasin että, olet käynyt läpi täsmälleen saman.
    Kysymys siis kuuluukin: Pukkaako paljon finnejä aluksi, kun aloitan syömään niitä?
    Onko jotain erityistä mitä suosittelet esim. rasvoja?
    Ja ensinnäkin loppukesän aurinko, tarvitseeko aurinkorasvaa kasvoihin? (Rusketun kyllä helposti).
    Ylihuomenna olisi ensimmäinen verikoe ja sitten voin aloittaa kuurin.
    Tän blogin luettua tuli hirveä hymy huulille. Lauseena finnit pois kokonaan kuulostaa suorastaan uskomattomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!
      Mahtavaa että näistä mun isotretinoiini kirjotuksista on ollut apua ja iloa. Luithan ne kaikki, niitä oli muutama hoidon erivaiheista!
      Mulla ei lisääntynyt finnit alussa ollenkaan, ei ainakaan niin että olisin huomannut!
      Suosittelen, la roche-posayn effaclar kasvojenpesuainetta, sitä saa apteekista ja maksaa noin 15e. Mulla kestää 200ml päivittäisessä käytössä noin 6kk. Myös mun ihotautilääkäri kehui sitä erittäin hyväksi tuotteeksi! Apo basen sininen rasva on huippua kasvoille (2krt vrk) ja vartalolle. Ensin mulla oli kevyempää rasvaa, sitä sai lisäillä montakertaa pvssä ja iho hilseili.
      Mää en käyttänyt aurinkorasvaa ollenkaan enkä palanut yhtään!! Oon siis töiden takia useamman tunnk päivisin pihalla että ole huoleti auringossa. Mutta sen voisin viä sanoa että ihon uusiutuminen kyllä näkyy siinä että se ohenee ja on melko herkkä, itse sain hoidon aikana pienestäkin raapasusta ikävän naarmun joka oli kipeä kun nahkat lähti. Mulla kuivu kädet ja huulet melko paljon mutta huulia kannattaa rasvata vähän väliä. Jos kerrankin unohtaa huulirasvan kotiin niin heti saa olla ostamassa kaupasta. Käsiin mulla toimi lipolan jonka sain lääkärillä reseptillä.
      Mulla olk resepti apo basen siniseen 1kg pumppupulloon ja lipolanin putkiloon. Paljo halvemmalla saa reseptillä!
      Toiv oli apua ja paljon tsemppiä hoitoon!!!!!!

      Poista
  2. Mä pyysin humektania pumppupullossa 400g ja ajattelin kokeilla sillä, katsotaan onko liian mietoa. Ja tottunut muutenkin huulirasvaa käyttämään ja nyt varautunut Bepanthenilla.
    Jännittää tämä lääkekuuri ja tuntuu jotenki jännältä kertoa tälläsestä ihmisille.
    Tää oli oikeesti tosi iso piriste mun iltaan ja luin kaikki tekstit nenä kiinni ruudussa. Täst on hyvä lähtee eteenpäin kohti puhdasta ihoa, kiitoksia kannustuksesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua pelotti kanssa alottaa lääkitys kun oli lukenut niin paljo sen pelottavistaki sivuvaikutuksista. Mun lääkäri sano kuitenkin että se on hyvin siedetty lääke ja paljo tutkittu.
      Aluksi kanssa kokeilin just sitä humektania mutta se oli liian mieto.
      Kerroin lääkityksestä melko avoimesti monille mun kavereille koska monia ihmetytti esim. mun huulirasvan käyttö ja ainakin mun kaverit (niin pojat kun tytötkin) oli melko kiinnostuneita kun kerroin lääkkeestä, kestosta , kokeista jne. Oli aina ilo kuulla kun kaverit sanoi että sun iho näyttääkin nyt tosi hyvälle!
      Muistat vaan että akne on sairaus eikä omaa huolimattomuutta!

      Poista
  3. Mullakin alkoi isotretinoin-kuuri tuossa kuukausi sitten.. Oon syöny mooonta vuotta tetralycalia (antibiootti) akneen ja ennen onkin tehonnut, mutta sitten alkoi tuntumaan kuten sullakin että lääke ei enää tehoa. Ajattelin että mielestäni näin 25-vuotiaana mun ei tarvitse enää kärsiä finneistä ja meninkin ihotautilääkärille joka ihan heti suositteli mulle isotretinoinia. Vieläkin mua hirvittää se miten vaarallisia sivuoireita voi olla, mutta yritän rauhoitella itseäni että ehkä niitä vauvoja ei ole vielä tulossa niin tehokkaan ehkäisyn kanssa.

    Huulet kuivuu ja naama kukkii, mutta eikö tää tästä kuukauden jälkeen pitäis alkaa paranemaan päin :) Oli kiva löytää nää sun kirjoitukset joissa näkyy pidempiaikainen vaikutus ja nään että joku muukin on pohtinut samoja juttuja kuin minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei amf8, onko sulla näkynyt jo vaikutuksia?
      Kyllä ne sivuvaikutukset mietitytti mutta rohkeasti vaan! On todella paljon tutkittu lääke ja hyvin vahdittu!
      Tsemppiä ja toivotaan sullekin hyviä tuloksia! :)

      Poista
    2. Tuntuu että naama on vaan näppylöiden peitossa ja meikkiä saa käyttää monta kerrosta että kehtaa ihmisten ilmoilla kulkea. Nenä on niin kuiva sisältä ethtä vuotaa verta kokoajan ja huulet halkeilee :/ mutta eihän kuuria ole mennyt vielä paria kuukauttakaan, ehkä tää tästä! Odotan niin innolla sitä hetkeä kun huomaan että olo on ihan ok ilman meikkiäkin :)

      Poista
  4. Heippa.

    Oon 27v - ikuinen teini(kö?).;D Löysin sun blogin ku googlasin tietoa isotretinoiinista. Alotin kuurin pari viikkoa sitte ja haluisin kysyy sulta muutaman kysymyksen siihen liittyen.:)

    Elikkä mikä oli sun ihon kunto ennen kuurin alottamista? Lähinnä siis oliko ihonalasta valkopäätä, mustapäätä, tulehtuneita punottavia finnejä vai kunnon märkäpäitä?

    Käytitkö meikkiä kuurin aikana? Onko joku hyvä mitä voisit suositella?;)

    Tyhmä kysymys:D, mutta miten näppylät lähtee pois, kuivumallako sitte loppupeleissä? Ihonpuhdistusta kosmetologilla tuskin voi ajatellakaan, jos iho ohenee ja menee rikki helposti.:O

    -Satu

    VastaaPoista
  5. Moi Satu.
    Harmi kun en ottanu kuvia ihostani ennen hoitoa... Ehkä siksi että kuvissa poseeraaminen ei ollut kauhean kivaa sillon. :)
    Mulla oli lähinnä poskien alueella finnejä, selässä ja rinnassa ei yksittäisiä lukuunottamatta ollenkaan. Mustapäitä ja tavallisia finnejä (voiko sellasta käsitettä käyttää). Ihotautilääkäri katsoi ihoa lääkkeen alotuksen yhteydessä ja sanoi finnien ulottuvan syvälle joten on selvää, että tarvitsen isotretinoiini hoitoa. Häiritsevä ja sitkeä akne mulla kuitenkin oli vaikka en pidä sitä kauhean pahanasteisena.
    Meikkivoidetta en arkisin käyttänyt, oikeastaan vaan jos lähdin jonnekin juhlimaan. Loppuvaiheessa ihon ollessa jo hyvä käytin sillointällöin myös arkisin koska iho oli punottava. Mun oma ihotautilääkäri sano, että meikkivoidetta saa käyttää vaikka päivittäin kun huolehtii hyvästä puhdistuksesta. Mulla itsellä on ihan Lorealin meikkivoide mutta ihotautilääkäri suositteli jotakin kalliimpaa, ohutta ja hengittävää.

    Mun oma iho ainakin oli hoidon aikana herkkä vaurioille enkä esim kuorinut sitä lainkaan. Rasvaa, rasvaa ja rasvaa!! :) En ihan tarkalleen tiedä mitä finneille käy poislähtiessään, itsestä tuntuu, että ne vaan katoaa. :) Ihan pätevänä yksittäisille finneille hoidon edetessä pidän Dalacin liuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määräskö tuo samainen ihotautilääkäri sulle ton Dalacinin, kun eikös seki oo reseptilääke?

      Mikä on sun ihon tilanne nyt, ku kuurin loppumisesta on muutamia kuukausia?:)

      -Satu

      Poista
    2. Kyllä se on reseptilääke. Samalta lääkäriltä sain. Monia iholle täsmähoitona laitettavia rasvoja oon kokeillut tehottomina mutta Dalacin vaikuttas mun mielestäni toimivalta.
      Pyydä sitä ens kerralla vaikka puhelinajalla, jos et mene käymään.

      Oon tosi tyytyväinen ihooni nyt, finnejä eikä mustapäitä ole ollenkaan. Pienen pienet punottavat arvet näkyy vielä mutta niihin ei kiinnitä huomiota lainkaan. Ihotautilääkärini sanoin iho säilyttää kuitenki oman luonteensa, eli esim. rasvainen iho on rasvainen edelleen mutta ilman aknea.

      Poista
    3. Tuntuu siis et iho on jälleen oma itsensä. Kuivuus on poissa. Finnit on poissa. Kuumotus ja punotus on poissa. Huulissa jälleen ihana tasainen iho.

      Poista
  6. Tota lopputulosta odotellessa siis, kiitos vastauksista ja hyvistä askarteluvinkeistä.;)

    -Satu

    VastaaPoista
  7. Moi, tosi kiva postaus! Luin sen ekan postauksenkin tästä aiheesta mutta nro 2 en löytänyt :o kun tämä on 3 postaus niin missä 2? :) Lääkäri määräsi mulle tän eilen ja kohta voin alottaa kuurin. Pelkään vaan ihan hirveesti että millanen se pahenemisvaihe on, koska ite on pidä akneeni mitenkään tosi pahana, sitkeänä vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://ida-drop-dead.blogspot.fi/2012/01/isotretinoin-actavis-hoito-jatkuu.html?m=1
      Tuosta pääset siihen toiseen postaukseen.
      Sama oli mulla, että ei ollut kauheen paha akne, mutta sitkeä. Tosiaan mulla ei tullut minkäänlaista pahenemisvaihetta. Kun alotin lääkityksen joulukuun -11 alussa oli mulla kuun loppupuolella valmistujaiset. Pelkäsin, että naama kukkii siellä pahasti mutta niin ei käynyt. Kuukausi kuurin alotuksesta alkoi näkyä tuloksia.
      Kivaa, että sääkin oot löytänyt mun raapustukset ja toivottavasti on avuksi! :)

      Poista

Mielelläni vastaan jos haluat kysyä jotakin tai tietää jostakin asiasta enemmän!
Myös rekisteröimättömät voivat vastata.